

Veteraanitalo Asemankadulla.


1940-luvulla Helsingin Verkatehtaan työntekijöille rakennettuja kerrostaloja Asemankadulla. Alunperin rakennuksia oli kolme.

Asemankadun nimi juontaa juurensa vuoden 1932 asemakaavaan, jonka mukaan kadusta piti tulla merkittävä väylä uudelle rautatieasemalle, joka oli tarkoitus rakentaa nykyisen Urakansillan tienoille.

Rauhanyhdistyksen toimitalo vuodelta 1984 Paavolankadulla.

Vuonna 1972 rakennettu Jehovan todistajien valtakunnansali Paavolankadulla.

Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen vuonna 1990 rakennettu Luther-talo Harjukadulla.

Elolankatua.

1920-luvulla rakennettu talo Harjukadulla.

Asemankatua.

Harjukatua.


Usminkatua.

Tasavallankadun-Monninkadun alue on osin rakennettu jo 1920-luvulla.

Monninkadulla sijaitseva "Kivenhakkaajan talo".

Vuonna 1928 rakennettu kivitalo Monninkadulla.

Vuonna 1912 rakennettu talo Monninkadulla.

Tasavallankatua.

Aleksis Kiven katua.

Aleksis Kiven katu on avattu vuonna 1941.

Kirkkarinkatua.

Paavolankatua.

Asemankatua.

Kerrostalo Harjupolulla.

Asemankatua.

Alikulku, joka yhdistää Asemankadun ja Siltakadun.

Talvinen Rietinpuisto. Rietinpuisto on nimetty Hyvinkään ensimmäisen kauppalanjohtajan Rieti Itkosen mukaan.

Väinölänkadun omakotitaloja.

Monninkatua.

Vieremänpuisto.

|