

Vuonna 1877 rakennettu
liikerakennus osoitteessa Hyvinkäänkatu 6.
Rakennuksessa on toiminut mm. majatalo, kestikievari, pankki, ravintola, matkahuolto, Hyvinkään Uutisten toimitus, leipomoita, jne. Hyvinkäänkadulla sijaitsi aiemmin lukuisia vastaavanlaisia liikerakennuksia 1900-luvun alkupuolelta.

Hyvinkäänkatu oli kauppalan pääkatu ennen vuonna 1955
avattua Uudenmaankatua. Kuvassa rautatieasemalta Rautatiemuseolle kulkeva Ratapromenadi.

Funktionalistista
suuntausta edustava Eskolan asuin- ja liiketalo vuodelta 1939.

Eskolan talo ratapihalta kuvattuna.


Vuonna 1998 rakennettu pysäköintitalo ylikulkuineen.

Pysäköintitalon kohdalla sijaitsi aiemmin Helsingin Osuuspankin puinen toimitalo.

Kuvan rakennuksen kohdalta kulki vuoteen 1966 asti tie vanhalle kirkolle.

Hyvinkäänkatu oli osa Helsingin-Hämeenlinnan maantietä.
Kadun nimi olikin Helsinginkatu 1920-luvun lopulle asti.

VR:n tavaramakasiini.

Vanha rautatieläisten saunarakennus.

Vuonna 2007 purettu kylmäasema Hyvinkäänkadun ja Salonkadun kulmassa. Paikalla sijaitsi aiemmin 1870-luvulla rakennettu talo, jossa toimi Hyvinkään puhelinkeskus.

Aivan Rautatiemuseon vieressä sijaitseva Einolan talo on rakennettu 1800-luvun
lopulla. Rakennuksessa toimi vuosisadan vaihteessa kestikievari.

Nykyisin Einolan talossa toimii päiväkoti.

Entisissä autokaupan tiloissa toimii ruokakauppa.

Vuonna 1907 toimintansa aloittanut Hyvinkään Sementtivalimo.

Sementtivalimon rakennuksia.

Ruotsalainen koulu.

Ruotsalainen koulu sai omat rakennuksensa vuonna 1911.

Ennen Kirjavatolpan alueen kerrostalovaltaista rakentamista Hyvinkäänkatu jatkui alueen halki Puolimatkan hautausmaan kulmalle asti. |