

Donnerintorin liikerakennus Torikadulla.

Paikalla sijaitsi Hyvinkään kauppatori vuosina 1913-1981.



Torikatua kesäkuussa 2009.

Torikadun ja Kutomokadun risteys elokuussa 2009.

Sama risteys elokuussa 2011.

Torikatu kaavoitettiin 1920-luvun asemakaavassa kohoamaan mahtipontisesti kohti tulevan kirkon tonttia.

Vuonna 1998 toimintansa aloittanut palvelutalo Lepovilla. Etualalla Torikatu 11:n purkumonttu.



Hyvinkään-Riihimäen aikuiskoulutuskeskus. Aikuiskoulutuskeskus on nykyisin osa Hyria koulutus Oy:tä. Kuvan rakennuksessa on aiemmin toiminut Hyvinkään Teräslevy Oy.

Aikuiskoulutuskeskuksen seinässä sijaitsi Mauno Mattilan vuonna 1972 suunnittelema kuparihitsaustyö Sorvaajat. Kesällä 2009 rakennuksen remontin yhteydessä taideteos joutui jätelavalle ja sulatettiin metalliromuna.

Remontin valmistuttua seinään ilmestyi pienempi Sorvaajat-teos. Kyseessä on saman taiteilijan vuonna 1973 tekemä teos, joka on kuitenkin tarkoitettu sisätiloihin. Rautainen teos ruostui seinällä, kunnes marraskuussa 2009 sekin poistettiin seinältä, kun teoksen vaihtumisesta nousi kohu paikallislehdissä.

Torikadun kerrostaloja Kehrääjänkadulta katsottuna.

Kankurin liikuntapuisto.

Vuonna 1989 rakennettu liikuntakeskus.

Torikadun ja Pavinmäenkadun kiertoliittymä.
|