

Rääkänpää on omakotitaloalue kaupungin keskustassa, Suokadun, Torikadun ja rautatien välisellä alueella.

Rääkänpään nimi tulee alueella aikoinaan sijainneella pellolla pesineistä ruisrääkkälinnuista. Toisaalta alue oli Usmin Mattilan tilan etäisin peltoalue, pää.

Vuonna 1980 rakennettu squash-keskus Kehrääjänkadulla. Rakennus oli urheilutoiminnan loputtua aikuiskoulutuskeskuksen käytössä. Rakennus purettiin kevättalvella 2010. Tontille rakennetaan 7-kerroksinen asuintalo.

Rääkänpään alue kaavoitettiin talvisodan jälkeisen asuntopulan aikaan.

Rääkänpäässä sijaitsee Ruotsin vuonna 1940 lahjoittamia omakotitaloja. Tuolloin Ruotsissa järjestettiin kansalaiskeräys Suomen jälleenrakennuksen auttamiseksi talvisodan jälkeen.

Rääkänpää nousi kaupungin puheenaiheeksi, kun helmikuussa 2010 esitellyssä keskustaajaman osayleiskaavaluonnoksessa alueelle oli suunniteltu kerrostalovaltainen asuntoalue. Asiasta syntyneen kohun ja vastustuksen jälkeen kaupunginvaltuusto päätti kesäkuussa 2010 säilyttää alueen omakotitaloalueena.

Kutojankatua.

Rääkänpäässä virtaava Värioja on Palojoen yläjuoksu. Villatehtaan värjäämön jätevesi värjäsi ojan vettä, mistä johtuu nimi Värioja.

Kodinkonemyymälä Rääkänkadulla.

Rääkänkatua.

Kehrääjänkadun päiväkeskus.

Punakallionkatua.

Puutarhakatua.

|