

Rautatie on aikoinaan määrittänyt koko kaupungin sijoittumisen.

Helsingin-Hämeenlinnan rautatien rakentaminen aloitettiin vuonna
1857. Rata otettiin käyttöön tammikuussa 1862.

Hanko-Hyvinkää-rata valmistui vuonna 1873. Kuvassa höyryveturi Ukko-Pekka.

Ukko-Pekka matkalla kohti Rautatiemuseota. Hr1-tyyppisiä raskaita pikajunavetureita valmistettiin vuosina 1939-1957.

Vuonna 1948 valmistettu höyryveturi Hr1 pääradalla.

Vanha "Lättähattu" Hangon radalla. Näitä moottorivaunuja valmistettiin vuosina 1955-1963, ja ne olivat yleisessä käytössä vuoteen 1988 asti.

Martin aalloppi.

Vuonna 1998 rakennettu Viertolan alikulku.

Pohjoisen yhdystien alikulku rakennettiin vuonna 2002.

Hangon rata yhtyy päärataan Urakansuuksi kutsutussa kallioleikkauskohdassa. Sana urakka viittaa siis
1850-luvun lopulla tehtyyn Lohjanselän kallion puhkaisuun.

Ratapiha ja Hangon rata. Henkilöliikenne Hangon radalla lopetettiin vuonna 1983.

Junatoimiston rakennus Hangon ratapihalla. 1990-luvulla rakennus oli ratamestarin ja ratatyöntekijöiden käytössä. Rakennus purettiin kesällä 2009.

Hangon rata ylittää Kalevankadun.

Kevyen liikenteen alikulku Paavolan kohdalla.

Sahanmäen teollisuusalueelle ja VR:n konepajalle vievä rautatie ylittää Kerkkolankadun.

Sm5-kaupunkijuna FLIRT testiajossa elokuussa 2009.

Eteläisen kehäkadun alikulku.


Rautatie ylittää Haapasaarentien Palopurolla.

Näillä kohdin sijaitsi vuonna 1996 lakkautettu Palopuron rautatieasema.

Hamburgintien alikulku.

Urakansillan kohdalla rautatien varrella on kiviröykkiöitä 1800-luvun puolivälistä, jolloin kallio puhkaistiin rautatietä varten. Kivet on suojeltu kulttuurihistoriallisina muistomerkkeinä.
|