

Paavolan kunnalliskoti, nykyisin vanhainkoti vuodelta 1922.


Vanha Paavolan tilan pihatalo, ainoa säilynyt tilan rakennuksista.

Jussilan päärakennus, jossa toimii nykyisin päiväkoti.

Jussilan tilan vanha hirsiaitta.

Heikkilän tilan päärakennus vuodelta 1909.

Heikkilän aitta.

Paavolan koulu vuodelta 1975.

Paavolan koulun pihalla sijaitseva Anneli Sipiläisen vuonna 1975 suunnittelema Lieska-Liisa syöksee tarvittaessa tulta.

Ns. viipalekoulu.

Välenojan tilan päärakennus, nykyinen nuorisotalo.

1900-luvun alussa rakennetussa Perttulan päärakennuksessa toimii nykyisin englantipainoitteinen päiväkoti.

Kauppa Paavolassa.

Kapulantien kerrostaloja.

Talontietä.

Jussilankatua.

Aittatietä.

Jussilankatua.



Välenojankadun tornitaloja.

Paavolan kirjasto on perustettu 1977. Nykyinen kirjastorakennus on vuodelta 1982.

Maakellari Aittapuiston kulmassa. Oven yläpuolelle on kaiverrettu vuosiluku 1872.

Paavolan päiväkoti Aittatiellä.

Paavolan seurakuntakoti on valmistunut vuonna 1975.

Paavolan kioski.

Oksasenkujaa.

Kapulankujaa.

Isännäntietä.

Taimistonkadun, Mustikkamaankadun ja Vaiveronkadun taloja.
|